Nykytaiteen ymmärtämisestä

Opiskelijaelämän raadollisempi puoli näyttäytyy mörkönä. Kyllä, opiskelijan täytyisi myös opiskella. Esseen palautuspäivä lähenee ja alunperin suurelta tuntunut työmäärä tuntuu nyt jo jättimäiseltä. Tänään en voi keksi enää yhtää tekosyytä vaan teen ihan oikeastikin töitä. Aivan varmasti.

Ihmeellisintä aloittamisen vaikeudessa on se, että olen ihan oikeasti kiinnostunut asiasta. Teen tanssianalyysia ja tutkin itse valitsemaani tanssiteosta liike liikkeeltä, askel askeleelta, nuotti nuotilta. Mietin sen sijoittumista maailmaan ja se on oikeasti tosi mielekästä. Mietin asiaa koko ajan, mutta silti en tee sen eteen mitään. Ehkä ihminen on vain yksinkertaisesti ohjelmoitu niin, että opiskelu on, aiheesta riippumatta, vastenmielistä?

Olin eilen sattumalta Kiasmassa ja kävelin ystäväni Outin kanssa näyttelyiden läpi aika nopeastikin. Outi tuntee talon ja näyttelyt tosi hyvin, minä taas käyn Kiasmassa tosi harvoin, ehkä kerran kahdessa vuodessa tai jotain senkaltaista. Ja taas tajusin, kuinka minun pitäisi käydä enemmänkin. Jokaista näyttelyä olisi voinut katsoa kauemmin, jokaista työtä olisi voinut ihmetellä.

Nykytaide on kummallista. Se herättää aina jotain tunteita, yleensä aika voimakkaitakin. Ja vaikka ärsyynnyn ihmisten sanoessa, etteivät ymmärrä tanssia, huomaan usein ajattelevani, etten ymmärrä nykytaidetta. Mitäs hittoa siitä sitten pitäisi ymmärtää? Kaikki ne tunteet ovat arvo sinällään ja taiteen arvo on jotain muuta kuin selkeitä tulkintoja.

Aloin miettiä, onko sittenkin niin, että taiteen ymmärrys kulkee jollain ihan erilaisella ymmärryksen asteikolla. Taide on kokemus, elämys, aistimus. Maatessani Pipilotti Ristin näyttelyssä/installaatiossa/videoteoksessa koin aivan uuden maailman. Mutta en minä  sitäkään sanallisesti osaa ymmärtää. Enkä koe tarpeelliseksikaan.

Nykytanssiesityksessä tulee usein sellainen olo, että ääneen nauravat ymmärtävät teoksesta jotain. Ja jos itse ei naurata tai ei muutenkaan järjellisellä tasolla saa kiinni mistään, huomaa paineistuvansa. Minunkin PITÄISI ymmärtää, mistä tässä on kyse.

Minun pitäisikin ymmärtää, että aina ei ole kyse juuri mistään. Että välillä kiinnostavinta on se, miltä liike näyttää tai tekijässään tuntuu. En minä itsekään tanssintekijänä aina halua sanoa liikkeellä mitään. Tai oikeastaan haluan, mutta se sanominen ja ymmärrys ovat tosiaan jollain ihan muunlaisella asteikolla kuin sanallinen ja tietoinen ymmärrys.

Jo on lauantaiaamussa mietteet. Näistä lähtökohdista lienee hyvä aloittaa tanssianalyysin kirjoittaminen.

Nainen parhaassa iässä

Jostain syystä ikä on noussut kantavaksi teemaksi tänä syksynä. Onkohan mulla alitajuisesti sittenkin joku ikäkriisi?

Sain jokin aika sitten yhteydenoton 28-vuotiaalta mieheltä (mä sanoisin ehkä ikäkriisissäni pojalta). Hän totesi, että ajatus suhteesta vanhemman naisen kanssa tuntuisi kiinnostavalta. Mietin, mitä siihen sitten sanoisin. Ensin minua loukkasi, sitten hymyilytti. Ja lopuksi tajusin, että meille kolmevitosille kannattaisi lähestyminen tehdä niin, että uskottelisi meidän näyttävän parikymppisiltä. Sillä taktiikalla me olemme ihan myytyjä. Ja sekin hymyilyttää.

Ja koska vietin sangen rockhenkisen viikonlopun kahden tutun kolmekymppisillä, huomasin miettiväni tätä ikäasiaa koko ajan. Siellä sitä biletettiin hyvin eri ikäisten ihmisten kanssa, nuorimmat olivat syntyneet 1990-luvun alussa. Täti pärjäsi joukossa ihan hienosti, mutta nyt paria päivää myöhemmin on tunnustettava, että voimathan siinä meni. Ja se näkyy nyt morkkiksen tynkänä ja elämän tarkoituksen miettimisenä. Ai niin, se olikin tällaista.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että olen nainen parhaassa iässä. Vaikka Oprah kertoikin vaihdevuosien alkavan 35 ikävuoden jälkeen, nautiskelen ikuisen nuoruuden luulottelustani. Sanokoon Oprah mitä vaan, en haluaisi olla nuorempikaan. Tai sitten ainakin ihavvähävvaa.

Haaste on otettu vastaan

“Kun tämän palkinnon saa, niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa.”

1. Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki, keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle.
6. Linkitä nämä blogissasi.
7. Kerro näille seitsemälle tunnustuksestasi.

Kiitän siis Hannaa. Kopioin kuvan ja liitän blogiini. Mutta tunnustusta en osaa antaa eteenpäin, mä kun en lue muiden kuin perheenjäsenteni blogeja.

Mutta että seitsemän asiaa minusta, joita kukaan ei tiedä?

1. Olen unohtanut varata pyykkivuoron.
2. Minulla on jalassani pikkuhousut, joita en ole käyttänyt pariin vuoteen.
3. En ole pedannut tänään sänkyäni ja se vähän ärsyttää.
4. Katson juuri Diiliä.
5. Haluan videokameran (sanotaanko niitä vielä sellaisiksi?).
6. Haluaisin siteerata facebookin statuksessani Miljoonasateen Marraskuuta, mutta se olisi mielestäni vähän mautonta ja siksi en tee niin.
7. Yritän antaa näillä irtofaktoilla positiivisen kuvan itsestäni siitä huolimatta, että tänään ei ole oikein mun päivä.

Olipa vaikeaa.

TULOS-keskeinen toimintakulttuuri

Arvoisa asiakas,

olemme juuri Teitä varten kehitelleet onnellisen ja tasapainoisen elämän konseptin TULOS. Riittää, että omaksutte uuden, tuloksellisen ajattelumallin soveltaen sitä oman elämänne asetelmiin ja  yhdistelette sopivassa suhteessa arjen ja vapaa-ajan TULOS-ohjelmia. Konsepti on paitsi maksuton, myös yksinkertainen ja helppo käyttää.

Arkipäivän TULOS-ohjelmassa keskitytte arkisiin asioihin:
Työtä
Ulkoilua
Liikuntaa
Omaa aikaa
Siivousta

Vapaapäivän TULOS-ohjelma painottaa nautintoa:
Tarpeeksi
Unta
Löhöilyä
Omaa aikaa
Suklaata tai Seksiä (elämäntilanteestanne ja mielenkiinnostanne riippuen)

Parhaan lopputuloksen saatte löytäessänne tasapainon näiden ohjelmien välille. Kun hoidatte työn ja siivouksen, liikunnan ja ulkoilun arkena, voitte rentoutua vapaapäivisin  ja nauttia ajastanne.

Huomaattehan, että oma aika sisältyy kumpaankin malliin. Oma aika on Teidän itsenne päätettävissä. Se voi olla mitä tahansa ystävien seurasta Johnny Deppin elokuviin, ruuanlaitosta makoiluun; pääasia, että valinta on mielekäs ja oma. Otattehan kuitenkin huomioon, että myös arjen TULOS-ohjelmassa uni kuuluu omaan aikaan.

Pakollinen pikkuprintti:
Huomaattehan kuitenkin, että vapaa-ajan TULOS dominoi helposti ajankäyttöänne. Saatatte huomata aluksi yhdistelevänne ohjelmia ja esimerkiksi nauttivanne suklaata liikuntasuorituksen jälkeen. Tämä toiminto johtuu vapaa-ajan TULOS-ohjelman valmistusviasta eli näennäisestä hallinnan tunteesta, joka saattaa nopeasti ajatua jopa arjen TULOS-ohjelman tuhoutumiseen. Tämän vuoksi suosittelemme  konseptiin liittyvän materiaalipaketin (mm. ruutuvihko, munalukko, ruoska) hankintaa edulliseen 799 euron hintaan.

Olen tanssinut ennenkin

Uuden elämän kunniaksi päätin aloittaa harrastuksen. Katselin ympärilleni ja löysin yliopistoliikunnan tarjonnasta tanssitunteja. Mikäs sen parempaa, ajattelin, ja menin kokeilemaan. Tunti oli kaikinpuolin kökkö ja ennenkuin olin ehtinyt riisua lenkkitossut jalastani olin jo koneella etsimässä tanssikouluja kotini läheltä.Niinpä löysin sadan metrin päästä kotoani tanssikoulun, menin aikuisten jazztanssin jatkoryhmään ja tykkäsin. Nyt tarkoituksena on päästä kokeilemaan nykytanssiakin.

Sitten kuulin, että Tampereella pyörii myös yhteisötanssin improryhmä. Eilen olin sitten improilemassa puolitoista tuntia. Tanssimanian takia jatkoryhmän improilut jäivät väliin, mutta alkeisryhmän hytkytykset tuntuvat nyt kyljissä. Olipa ihanaa.

Minulla on harrastus: tanssi. Se ei ehkä ole maailman mielikuvituksellisin harrastus, mutta se on mieluisaa.

Ja mikä parasta, olen täysin tuntematon tanssija. Jazztanssin opettaja kehui ja sanoi, että hän huomaa minun tanssineen ennenkin. Ja se tuntui kivalta (toisaalta olisi kai ollut huonompi juttu, jos hän olisi sanonut päinvastoin). Ja onpa tärkeää huomata sekin, miten paljon uuteen tanssikouluun ja ryhmään meneminen jännittää. Olin ihan hermona, ja olen vähän vieläkin.

Tanssitunneilla käyminen on jo sinällään mainio juttu. Mutta mainiota on sekin, että tässä kaupungissa voi myös nähdä tanssia. Viime keskiviikkona näin todella koskettavan yhteisötanssiesityksen Kosketus muistaa, tämän viikonlopun saldona on kansantanssia yksin, kaksin ja ryhmässä, lavalla ja elokuvassa. Nyt kun tämän innostuksen saisi vielä siirrettyä englanninkieliseen tanssianalyysipohdintaan, olisin tosi onnellinen.

Ystävällisin terveisin

Arvoisa Travelpartnerin sähköinen asiakaspalvelu,

varasin 28.8.2009 kauttanne kolmen henkilön lentoliput Pariisiin. Yritin maksaa liput Visa-kortilla, mutta seuraavana aamuna sain sähköpostin, ettei maksua ole voitu ottaa Visa-tililtäni. Maksoinkin liput (595,52 euroa) pankkitililtäni ja sain E-lipun sähköpostiin.

Muutaman päivän jälkeen huomasin, että Visa-tiliäni oli kuitenkin veloitettu 1210,99 euroa (6 x 201,54 sekä 1 x 1,75 euroa). Tämän lisäksi olin siis maksanut liput myös pankkitililtäni.Otin yhteyttä tähän asiakaspalveluun ja kerroin asiani. Sainkin tämän viestin allaolevan vastauksen, jossa ylimääräiset maksut luvattiin hyvittää takaisin.

Nyt huomasin, että 9.9.2009 Visa-tililleni oli maksettu 603,45 euroa (3 x 201,15 euroa). Edelleen siis puuttuu 607,54 euroa. Kuinka toimin saadakseni tämän takaisin?

Ystävällisin terveisin,
Kirsimilla

*******

Vastaus ensimmäiseen yhteydenottooni:

Hei, kiitos sähköpostistasi.

Sinun varauksesassi oli teknisiä ongelmia ja siksi lentoyhtiö on veloittanut liian paljon sinulta. Valitan tilanteesta, rahat palautetaan sinulle niin pian kuin mahdollista. Muuten kaikki on ok sinun varauksessa, e-lippu on myös lähetetty.

Ystävällisin terveisin
Vänliga hälsningar,
Best regards
Tiina

*******

Huom. 1:
Koska mittava tilinylitys on tehty elokuussa, syyskuun lopussa erääntyvä Visa-laskuni on niinikään mittava.

Huom. 2:
Jo aiemmin alkanut epäilyni luottokortin käytöstä internetissä saa nyt lisää tuulta purjeisiin.

Huom. 3:
Vaikka ensimmäisessä saamassani vastauksessa lohdutetaankin, että tilaukseni on muuten ok, en ole helpottunut. Luultavasti Pariisissa ollessa ei enää harmita, mutta nyt on pakko myöntää, että harmittaa.

Huom. 4:
Olen ärsyyntynyt siitä, että asiakaspalvelut ovat nykyään vain sähköisiä.

Huom. 5:
Valituksesta huolimatta olen yllättävän vähän ärsyyntynyt tästä kuviosta. Kunhan vain piti tuoda julki koko soppa.

Uusi uljas maailma

No johan oli reissu. Pakko myöntää, että olen nyt monella tavalla viisaampi, vaikka olo ei yhtään siltä tunnukaan. Tietoa kaadettiin päähäni niin paljon, että yli äyräidenhän se meni. Yritän tässä aloitella lankojen keräämisen ja toivottavasti olen joulukuun alkuun mennessä osannut yhdistellä niitä jotenkin.

Norja on tosiaankin kaunis maa, ainakin siltä osin kuin ehdin siitä mitään näkemään ja ymmärtämään. Vettä tietenkin satoi melkein joka päivä, mutta sekös nyt lannistaisi urhoollista matkaajaa. Olin luonnollisesti varautunut sadetakkiin ja se olikin tiiviissä käytössä koko viikon. Ihmisten sadeasujen trendikkyydestä saatoin tehdä sellaisen päätelmän, että Norjassa sataa usein. Jos Norja ei olisi niin kallis maa, olisin ilman muuta hankkinut sieltä hienon sadetakin tai saappaat. Mieluiten tietenkin molemmat.

Ehdin tajuta, että tanssianalyysi on vielä monisyisempi asia kuin olisin voinut kuvitellakaan. Oman ymmärryksen rajallisuus tuli vastaan niin englanniksi kuin suomeksikin. On sitä kuitenkin ennenkin vaikeista paikosta selvitty, joten eiköhän se tästä. Joulukuun alkuun mennessä tarkoitus olisi saada aikaiseksi jokin selkeä, tiivis ja johdonmukainen analyysi – englanniksi, totta kai. Mutta koska selvisin jo mm. graduaiheen esittelystä englanniksi, uskon, että tästäkin mennään yli. Ottaen huomioon, ettei minulla edes ole graduaihetta, presentaation pitäminen vieraalla kielellä oli kunnioitettava suoritus.

Viikon saldona on siis paljon uusia ihmisiä, kokemuksia, nauruja ja tiedonrippeitä. Kliseisesti pitää tunnustaa, että viikossa avautui kokonaan uusi maailma. Sitä valloittamaan siis.

Trondheimin näkymää ja Anni sitä ikuistamassa.

Oli Svoinnut

Norjan matka lähestyy ja matkalaukku odottaa pakkaajaansa. Tuntuu lähes ylitsepääsemättömältä miettiä, mitkä ovat ne kaikkein tarpeellisimmat tavarat, joilla selviän ensin Helsinki-Karkkila-mutkan, sitten viikon Norjan reissun ja sen jälkeen vielä Tanjan ja Pertun häät. Aikamoinen tapahtumapötkö tulossa siis.  Ehkä tämä kompensoi niitä aikoja, jolloin tuntuu, ettei tapahdu mitään.

Muuten elämä alkaa hiljalleen loksahdella aloilleen. Maailma pyörii taas, kun moni pieni käytännön asia on hoidettu. Vielä riittää säätöä, mutta muistilista sentään lyhenee.

Pienet asiat ovat tosiaan usein niitä suurimpia. Huomasin muuton yhteydessä hukanneeni autotolpan avaimen. Enpä tietenkään kehdannut moista tunnustaa vuokralaiselleni, vaan mainitsin jotain epäselvästi siitä kuinka osa tavaroista onkin jo Tampereella. Ja vaikka ehdin jo tehdä monimutkaisen suunnitelman avaimen teettämiseksi, en saanut aikaiseksi toteuttaa suunnitelmaani.

Maanantaina menin kahville Ekin baariin. Naapurini Karkkilasta istui viereisessä pöydässä ja naurahti, että kannattiko tuota asuntoa nyt pois vuokrata, kun mekin näemme useammin nyt (mikä on kumma kyllä totta). Autotolpan avainkin tuli siinä puheeksi ja selvisi, että kaikkien tolppien avaimet ovat samanlaisia. Sain naapurilta avaimen, kävin teettämässä uuden ja palautin alkuperäisen. Ja sitten se oli siinä.  Jestas. Ei vaivaa, ei stressiä. Mitä kummaa?

Oikeasti stressipisteet taisivat ihan turhaan nousta moisen asian takia. Saattaisi olla olennaisempaa keskittyä miettimään esimerkiksi sitä, miksi SAS  on laskuttanut luottotiliäni kummallisella summalla kuusi kertaa liikaa. Mutta  sehän voisi oikeasti stressata liikaa, joten en murehdi nyt asiaa ollenkaan. Sen ehtii murehtia sitten, kun palaan reissuiltani kotiin.

Jos palaan. Elämään ja Norjaan kun pitää suhtautua avoimin mielin ja sen seurauksena sitä saattaa jäädä reissulleen vaikka fileeraamaan turskia Svoinnutin 1800-luvulla kehittämällä koneella.

Mutta oliko Svoinnutiakaan oikeasti olemassa? Ei ollut ei. Mutta olis voinnut.

Kotikaupunki haltuun pienin askelin

Juttuhan on näköjään niin, että mikään uutuudenviehätys ei kestä ikuisesti. Uusi koti tuntuu kyllä edelleen ihanalta, mutta nyt se tarvitsee jo aika ronskia siivousotetta. Äh. Aika kauan sainkin ihmetellä sitä, kuinka vähän kissaton koti pölyttyy. Nyt ei ole kyse enää pölystä, kyllä täällä jo elämisen jäljetkin näkyvät.

Olen muutenkin arjen alkamisen kynnyksellä. Eilen kokoonnuimme yliopistolle orientaatiopäivän merkeissä ja viisastuin vähän. Tiedän jo osittain, miten tulevat kaksi vuotta menevät ja yhtä aikaa se tieto huojentaa että kauhistuttaa. Eniten jännitän englanniksi opiskelua. Olenhan koko ajan tiennyt, että niin tapahtuu, mutta nyt jännitys alkaa tiivistyä peloksi. Viikon päästä lähdemme kuitenkin Norjaan ja silloin pelko ei saisi lamaannuttaa urhoollista opiskelijaa.

Yritän ottaa uutta kotikaupunkia haltuun maltillisesti, mutta varmasti. Yhtenä päivänä hankin kirjastokortin, toisena  tutustuin lähialueen ruokakauppoihin ja eilen Kata vei minut lähipubiin ja kivaan kahvilaan. Kävin Makuunissa hankkimassa kortin ja kiertelin Tammelan katuja. Tämän päivän ohjelmassa on opiskelijakortin hakeminen ja asukaspysäköintitunnuksen hankkiminen. Pyykkitupaa käytän jo toista kertaa (ja kyllä, se on mainio tupa) eli sen suhteen olen jo vanha tekijä.

Suurin ponnistus on kuitenkin huoltomiehelle soittaminen. En ole löytänyt asuntooni kuuluvaa varastoa – tai pikemminkin uskon löytäneeni, mutta se on mielestäni lukittu. Isännöitsijä käski ottaa yhteyttä huoltomieheen. Koska huomenna olisi tarkoitus hakea sohva Karkkilasta, olisi hyvä saada pois tieltä sohvan paikalla oleva varastoon menevä röykkiö.

Miksi välillä tuollaiset perusasiat tuntuvat niin ylivoimaisilta?

Itsetuntoa paikallislehdistä

Olen hämmentyneenä seurannut sitä, kuinka ansioluetteloni on viikosta toiseen esillä Karkkilan paikallislehdissä. Olen vuosien tauon jälkeen esiintynyt muutamaan otteeseen tanssien Galleria Bremerissä pidettävän Irene Zaharovin taidenäyttelyn yhteydessä ja esityksiä on puffattu kertomalla esiintyjien taustoja. Ensimmäisellä kerralla olin aika noloissani, toisella kerralla ihmeissäni, kolmannella kerralla nauratti.

Tanssiurani on kiteytetty muutamaan riviin: olen syntynyt, aloittanut tanssiopinnot, mennyt ammatilliseen koulutukseen, aloittanut työt, kouluttautunut työn ohella siellä ja siellä, aloittanut uuden työn ja jatkan nyt opintoja.  Ja totta, näinhän se on mennyt.

Aluksi ajattelin, ettei kukaan varmaankaan lue juttuja, mutta sitten spinningissä viereisen pyörän päältä puolituttu nainen sanoi, että ai, aloitat  opiskelun. Kaupassa tapasin toisen puolitutun, joka tokaisi, että olipa yllätys, että muutat. Että kai niitä pikkujuttuja sitten luetaankin.

Ja kun aloin miettiä asiaa, sain jopa vähän vahvistusta heikohkoon itsevarmuustilaan. Opiskelujen ja luottamustoimien listahan oli kieltämättä ihan komea.

Kokonaan toinen asia sitten on se, että se esiintyminen on tuntunut ihan mahtavalta. Mielestäni olen olosuhteisiin nähden onnistunutkin ihan hienosti. Oppilaiden kanssa esitetty hupailu oli hauskaa ja oli mukavaa irrotella yleisön edessä. Mutta se runokokonaisuus oli mielestäni ihan oikeasti vaikuttava pläjäys. Runon, tanssin ja musiikin yhdistäminen toimi hienosti. Ja Velinin Marin runot ovat ihan uskomattoman upeita. Tuntui jopa etuoikeutetulta päästä mukaan siihen hommaan.

Että nyt jo polttelisi päästä tekemään jotain lisää. Enkä voi olla hykertelemättä, kun paikallislehdessä ilmaisuani verrattiin Riitta Vainion ilmaisuvoimaan. Sen komeammin ei ketään voisi kehua, huh. Että apurahahakemuksiin liitteeksi vaan moinen lausunto.

Kun sinä puhut,
hiljaisuus ei peity sanoihisi.

Sataa.

- Mari Velin -